Ravustus

Tämä artikkeli on vasta kehitteillä, joten siitä saattaa puuttua oleellisia tietoja. Voit keskustella artikkelin kehittämisestä keskustelusivulla. {{#if:Jatkan heti kun kerkiän.|Tarkennus: Jatkan heti kun kerkiän.|}}

Ravustus on Suomessa vuosisadan aikana kokenut monia huomattavia muutoksia, ja samalla on suhtautuminen rapuun muuttunut ratkaisevasti. Rapua pidettiin kansan parissa vielä 1800-luvun puolivälissä ja myöhemminkin yleisesti kaloille ja mädille vahingollisena ja kalapyydyksiä sotkevana ja haitallisena otuksena. Ravustus alkoi Suomessa 1800-luvun puolivälin jälkeen nopeasti lisääntyä Keski-Euroopassa voimakkaasti kasvavien rapujen takia. Äyriäinen, joka oli vähän aikaisemmin harmin ja ihmetyksen aihe, havaittiinkin yllättäen taloudellisesti erittäin tuottoisan pyynnin kohteeksi. Voimakkaasti laajentunutta ravustusta kohtasi vuosisadan vaihteessa paha takaisku, kun tuhoisa rapurutto levisi Suomeen ja hävitti tuottoisimmat rapukannat. Samalla laiminlyötiin, ei vain Suomessa vaan muissakin maissa, rapua, ravustusta ja rapukantojen hoitoa koskeva tutkimustoiminta useiksi kymmeniksi vuosiksi. Vasta 1960-luvulla tapahtui asenteissa muutos. Rapua ja ravustusta koskeva tutkimus- ja koetoiminta on nopeasti laajentunut ja monipuolistunut, samoin rapuruttoa ja muita raputauteja sekä niiden torjuntaa koskevat selvitykset.

Ravustuksen kehittyminen

Rapujen pyyntiä tiedetään harjoitetun jo antiikin ajoista lähtien, mutta keskiajalle asti pyynnin tarkoitus oli hankkia rapuja lääkinnälliseen käyttöön. Historiallisten asiakirjojen mukaan Ruotsin kuninkaalliset 1500-luvulla pääsivät ravun makuun. Ensimmäiset ravustusta ja rapujen syöntiä koskevat tiedot ovat Suomesta 1500- ja 1600-luvuilta. Rapujen kaupallinen pyynti alkoi yleistyä Suomessa varsinaisesti 1800-luvun puolivälin jälkeen. Rapujen kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti ja hillittömän ryöstöpyynnin ja samanaikaisesti leviävän tuhoisan rapuruton vuoksi alkoivat rapukannat ehtyä. Rapujen myynti ulkomaille lisääntyi 1880-luvun lopulla erittäin voimakkaasti, jopa miljoona rapua vuodessa. Vuonna 1900, vietiin rapuja noin 15,5miljoonaa. Suomi oli tuolloin Euroopan suurin raoujen vientimaa.

Ravun pyynti

Ravustuskausi alkaa heinäkuun 21.päivänä ja jatkuu lokakuun loppuun.

Pyyntitavat ja pyyntivälineet

Rapumertojen myötä ovat muuta ravustustavat väistymässä ja unohtumassa.

Rapuja voidaan pyytää monilla eri tavoilla, jotka eivät ole yhtä helppoja ja tehokkaita kuin mertapyynti, mutta sitä jännittävimpiä ja toimintaa tarjoavia.

Käsinpyynti

Rapujen pyynti käsin on alkeellisin ja ilmeisesti vanhin ravustustapa. Pyytäjä kahlaa vedessä varovaisesti ja nostelee kiviä ja oksia, joiden alle ravut ovat kätkeytyneet päivän ajaksi, koettaen nopeasti siepata ravun kiinni ennenkuin se ehtii uuteen piiloonsa. Pyyntitapa ei luonollisestikkaan sovi ravun saksia pelkääville. Käsipoiminta on usein tuloksellisinta pimeällä, jolloin suojapaikoista lähteviä rapuja voidaan pyytää lamppujen, lyhtyjen tai muiden valolähteiden avulla. Ennen vanhaan oli tapana myös sytyttää rannalle veden rajaan nuotio houkuttelemaan rapuja paikalle. Yksinkertaisuudestaan huolimatta voidaan käsin poimimalla saada myös suuriakin saaliita. Pelkin käsin ilman apuneuvoja voidaan rapuja ottaa vain noin puolen metrin syvyisestä vedestä. Syvemmältä kun rapuja poimitaan apuina on rapusakset tai rapupihdit. Nämä ovat pineleukaisia, pitkävartisia puupihtejä. joiden leukojen väliin rapu voidaan vangita. Pihtejä yksinkertaisempi apuväline on pitkä keppi, jonka toinen pää halkaistaan ja haara levitetään pienen kiven tai puukapulan avulla. Tällaisilla pihdeillä ei nostettu rapuja vedestä vaan vangittiin pohjaan ja noukittiin käsin ylös. Kömpelyytensä vuoksi rapupihtien käyttö ei ole Suomessa ollut koskaan kovin suosittu pyyntimuoto.

Rapujen onkiminen

Edellä kuvatuissa menetelmissä ei käytetä ollenkaan syöttiä. Syötin käyttö lisää pyynnin tuottoisuutta. Astetta "kehittyneempi" muoto on kuitenkin rapujen onginta.