Siian pilkintä

Siian pilkintä

Siian pilkinnän perusteet on helppo opiskella ja saalistakin saadaan, kun siikojen syöntialueet löytyvät. Varusteet eivät paljoa maksa ja parhaat pyyntiajat osuvat yleensä hyvien kelien ajaksi.

Siian pilkinnässä on kaksi varsinaista sesonkia: syyskausi ja loppukevät. Siikaa kannattaa pilkkiä kaikkialla, missä sitä vain esiintyy. Parhaat päiväsaaliit voivat olla satoja siikoja, kun huippusyönti osuu kohdalle.

Siikapaikat

Tunnettuja pilkkipaikkoja ovat sisävesillä mm. Inarijärvi, Porttipahta, Kemijoki, Kuusamon vedet, Höytiäinen, Päijänne ja Säkylän Pyhäjärvi ja Hormajärvi. Merisiikoja pilkittäessä tunnettuja paikkoja ovat Kruunupyyn edusta, Kotkan seutu, Pyhtää, Turun saaristosta mm. Velkualta, Vaasan Raippaluodosta, Kalajoen edustalta, Oulun edustalta ja Tornion jokisuulta.

Syksyn sesonkiaikana siikoja löytää helposti, kun seuraa minne kalastajat laskevat viimeisten sulien vesien aikana verkkonsa eli tietenkin siikojen kutupaikoille. Heti kun jäät vähänkin kantavat suunnistaa siikapilkkijä kauden avaukseen. Siika jää kutupaikoille noin kuukaudeksi vartioimaan mätiä, jonka jälkeen parvet hajaantuvat syvempiin vesiin. Varmimpia paikkoja ovat karikoiden läheisyydet ja sorapohjat.

Pilkkiminen tapahtuu 1-4 metrin vedestä. Keväällä pilkitään niistä paikoista, joista jäät tulevat ensimmäisenä sulamaan. Eli jokien ja purojen läheisyydet, virtapaikat ja ruohikoiden reunat. Näillä alueilla kuoriutuvat ensimmäiset hyönteiset, joita siiat tulevat ruokailemaan. Parhaat paikat löytyvät yleensä 1-2 metrin vedestä. Merellä veden korkeus säätelee siikojen liikkumista muita kaloja enemmän. Kun merivesi on korkealla kalat tulevat sisäsaariston lahtiin, kun taas alhaisella vedenkorkeudella siiat siirtyvät ulkosaariston pakoille.

== Pyyntivälineet ==

Siian pyynnissä pärjää yleensä mormuskavälineillä, koska valtaosa siioista pilkitään alle 3 metrin vedestä. Virtavesissä ja keväällä, kun isot siiat napsivat pikkukaloja aivan jään alta, voi olla tehokkaampaa käyttää painavampia pyydyksiä (Microtasuri tai tapsipilkki+mormyska). Parven houkuttelemiseksi avannon alle voi käyttää isoa hopeapilkkiä, joka vaihdetaan mormuskaan parven löydyttyä.

Mormyskoiden värit vaihtelevat veden kirkkauden mukaan. Suosituimpia ovat oranssi, keltainen, kulta ja musta sekä oikein kirkkaissa vesissä valkoinen ja hopea. Merellä myös krominsininen pyytää siikoja. Volframimorrit ovat parhaita uppoamisnopeutensa vuoksi ja paremmin olen onnistunut pyöreillä ja pisaranmuotoisilla mormyskoilla kuin pitkänmallisilla. Usein sidon 20-30 senttiä mormuskan yläpuolelle pienen mustan kuoriutumista matkivan perhon, joka pyytää siikaa myös hyvin. Sivutapsi tulee olla vain noin 5 senttiä pitkä, ettei se tartu ylösnostettaessa jään reunaan kiinni.

Siikavapa on kevyt, mutta kärki saa olla mieluiten jäykähkö, joka tartuttaa heikkoleukaisen siian paremmin. Siiman pitää olla ohutta mormuskalla kalastettaessa. Itse käytän 0,12-0,16 mm vahvuista siimaa, jolla saa ylös siiat ainakin kahteen kiloon asti. Koska tärppiä seurataan pääasiassa siimasta, kannattaa käyttää joko mustaa tai fluorisoivaa siimaa näkemisen helpottamiseksi.

Syöttinä surviainen kelpaa paremmin kuin kärpäsen toukka. Kärpäsen toukkia käytettäessä, kannattaa hankkia myös keltaisia ja oransseja toukkia, jotka kelpaavat perinteistä punaista paremmin. Keväällä myös siimahäntiä kannattaa kokeilla.

Taktiset kuviot

Siikapilkille lähdetään mieluiten useamman pilkkijän voimin ja etsitään porukalla ottipaikka. Siikapaikalle saavuttaessa kairataan reiät kerralla valmiiksi, koska siika on arka kala ja kaikkoaa metelöimistä. Parven löydyttyä samasta reiästä nousee yleensä useampi siika. Hyvä avanto voi antaa siikoja tasaisesti koko päivän eli siiat uivat tiettyjä reittejä kiertäen. Siialle on tyypillistä lyhyt noin tunnin kestävä syöntisesonki, joka uusiutuu muutaman tunnin välein. Siikaparvet kiertävät pienellä alueella ja kun parvi on alla, harvennetaan sitä nopeaan tahtiin. Kun parven kulkusuunta selviää, niin kannattaa sitä seurata, varsinkin jos paikalla on valmiiksi kairattuja reikiä.

Parven voi yrittää pysymään paikoillaan pitempään. Itse olen parven löydyttyä ripotellut pienen määrän eri kalojen mätiä tai toukkia avannosta. Oman kokemukseni mukaan suurin osa siioista tulee n. 20 -30 senttiä pohjan yläpuolelta, vaikka yleinen käsitys on, että niitä saadaan eniten aivan jään alta. Aivan viime jäillä eli 0-2 viikkoa ennen jäiden lähtöä saadaan siikoja paremmin aivan jääreunan alta.

Pilkintätekniikka

Siian pilkinnän perustekniikka on pitää mormuska pääosin liikkeessä. Lyhyet 1-5 sekunnin pysäytykset saa siian iskemään. Uudella avannolla tehdään ensin korkeita nostoja ja välillä pudotetaan mormuska pohjaan . Sen jälkeen toistetaan seuraavaa kuviota: hidas nosto noin 10 senttiä, sitten väristys ja pysäytys. Nostoa jatketaan avannon alareunaan asti. Kun ottisyvyys löytyy, niin mormuskointi aloitetaan jatkossa samalta korkeudelta.

Kirkasvetisissä paikoissa voi kokeilla näköpilkintää, jolloin voi harjoitella erilaista uittotekniikkaa ja seurata mikä siikaa kiinnostaa. Hyvään tulokseen pääsee, jos mormuskan saa samalla uimaan pientä ympyrää ja tämä onnistuu yleensä vain reiällisellä mormuskalla.

Siian tärpätessä tulee se nostaa tasaisella nostolla suoraan ylös. Epätasainen nosto johtaa yleensä siian leukojen pettämiseen, joten oikea tyyli tulee heti opetella. Isokin siika nousee todella helposti avantoon, joten mitään väsyttelyjä ei tarvita alle kilon painoisten siikojen osalta. Jättisiikoja varten mukaan oi ottaa pienen nostokoukun tai auttaa ylösnousua paljaalla kädellä.