Lehmilampipilkki -2003-
Oli taas se aika vuodesta, jolloin ratkottaisiin pasuripilkinnän jaloimmat taiturit perinteisellä kisa-areenalla. Vuodesta 1999 asti on kerran vuodessa kokoonnuttu Lehmilammen jäälle ja taisteltu erikoisten sääntöjen ja palkintosarjojen ehdoilla. Tällä kertaa osallistuvia joukkueita oli peräti 7, joten väkeä pienen lammen jäälle riitti.
Varsin epäilevin katsein tutkailin verhojen raosta säätilaa.
Ennustajat povasivat vuosikymmenen talvimyrskyä puuskineen ja sateineen.Lumi tuiskusi kattojen yllä, mutta pakkasta ei oikeastaan ollut kuin muutama aste. Laitoin termospullon ja eväsleivät reppuun. Eväitä ei ollut niin paljoa, että niillä voitettaisiin kisan ”eniten eväitä” sarjaa. Hyppäsin haalarini sisälle ja menin pihalle tunnustelemaan tuulen hyytävyyttä. Sää vaikutti yllättävän leudolta ennustuksiin verrattuna, joten kyllä tästä kunnon kisapäivä vielä tulisi!
Tienvarteen alkoi kerääntyä autoja tasaista tahtia ja tiettyä jännitystä ja levottomuutta oli jo aistittavissa. Kairan teränsuojuksia poisteltiin paikoiltaan ja viimeisiä pilkinvaihtoja tehtiin hieman salaillen. Kilpailun ennakkoasetelmat olivat varsin selvät. Aiempien vuosien hallitseva mestari Fish kings, eli Toni ja Timo olivat kotivesillään yhä ennakkosuosikin maineessa. Suurimpana haastajana tänäkin vuonna toimi Team Procyon eli minä itse ja Olkkosen Janne. Hiprostarin kunniaa ylläpitävät Tomi ja Lennu. Kokemusta taas edusti konkarijoukkue ”Isä ja poika”, eli Pauli ja Ari. Vuoden ennalta pelätyin uusi haastaja oli Team peltihippo, eli kalassa.netin jäsenet Jeh (Janne) ja Perskeles (Risto). Toinen uusi haastajajoukkue oli ”Tarmo-Harri”, joka koostui serkustani Harrista ja hänen appiukostaan Tarmosta. Seitsemäs joukkue nimettiin ”Me naiset”-joukkueeksi. Siinä kilpailivat Taimi ja Lasse.
Kello mateli kohti kymmentä ja lähtöpaikalla alkoi tunnelma tiivistyä. Vaihdeltiin muistoja edellisvuosien tiukoista kamppailuista ja pohdittiin tämän vuoden kalantuloa. Kaksi minuuttia ennen starttia Fish kings otti varaslähdön ja juoksi 100 metriä pikavauhdilla toiseen suuntaan. Muut kilpailijat jäivät ihmettelemään teon ”rehellisyyttä”. Lopulta lähtövihellys kajahti ilmoille ja tasainen kairojen rouske täytti äänimaailman. Itse otin nopean juoksulähdön pois suurimmasta sumpusta ja asetuin kauas muusta porukasta. Joukkuekaverini Janne taas lähti peesaamaan Fish kingsiä lammen toiselle rannalle. Liian päättäväinen oli niiden startti, että ne uskallettaisiin jättää sinne omaan rauhaansa. Kairatessa huomasin, että sääennustajat olivat valehdelleet ja pahasti. Minulle tuli tuskallisen kuuma jo muutaman kierroksen vääntämisen jälkeen. Vaatetta oli päällä ja liikaa. Ei ollut aikaa alkaa niitä vähentämään. Pilkki oli saatava veteen ja mitä pikimmin. Harjoittelukertojen perusteella tiesin olevani kovalla haukipaikalla ja juuri kisan alussa tästä olisi se hauki saatava. Myöhemmässä vaiheessa tällekin paikalle eksyisi kokeilijoita, jotka muuten saattaisivat hauet nostaa itselleen. Pilkiksi valitsin Rianlinnan ”Viima”-pilkin. Se oli pelannut hauille vallan mainiosti, eikä kisakala pasurikaan sitä suustaan sylkenyt. Ensimmäinen nykäisy tuli melkein heti ja kohta ensimmäinen ahvenkin tuli jäälle. Kala oli noin 10 gramman painoinen, joten eipä suurempia juhlia vielä pystyisi järjestämään. Kohta tuli toinen ja kolmaskin, jonka jälkeen syönti taukosi hetkeksi. Sitten riuhtaistiin kunnolla ja vavasta kuului lupaava ”tsänk”. Harmikseni paino tuntui kevyemmältä heti tärpin jälkeen, joten hauki ei pysynyt kiinni. Tarkistin siiman kunnon ja pistin pilkin uudestaan pyyntiin. Mitään ei kuulunut, joten ajattelin tehdä toisen reiän. Samalla hetkellä Harri vei kairan lainaan ja alkoi porailemaan itselleen reikiä. Ilmeisesti minua oli vakoiltu, sillä lähituntumaan alkoi miehitystä tulla. Sain seuraajaksi koko Tarmo-Harri- joukkueen! Lopulta kaira vapautui ja pääsin tekemään itselleni reikää.
Pientä ahventa alkoi tulla heti ja sitten tuntui taas raskas ”tsänk”. Aivan identtinen kopio edellisestä reiästä! Haukikin otti ja vieläpä karkasikin. Ei auttanut uittelut eikä pilkin vaihtamisetkaan. Ei iskenyt toista kertaa. Tappio hauelle oli myönnettävä. Tarmo-Harri touhusi lähistöllä. Sivukorvalla kuuntelin pilkkikeskusteluja, että ”tuleeko kalaa” ja ”särki tuli ja ahvenia on muutama”. Tein johtopäätöksen, että tähän ei kannattane jäädä, jos mielii pasurikilpailun voittaa. Vain pasureista on luvassa mainetta ja kunniaa ja nimet kiertopokaaliin. Siispä kaira olalle ja menoksi. Nousin ylös ja taas minulta vietiin kairaa lainaan. Eikä auttanut muu kuin odotella.
Kairan saatuani kävelin ratkaisevasti syvemmälle vedelle ja istahdin odottelemaan kaloja. Mitään ei tapahtunut. Oli aika tarkkailla tilanteen kehittymistä. Fish kings oli kävelemässä lammen poikki kohti laskupuron suuta. Ilmeisesti vastarannalta ei ollut tullutkaan kalaa. Olkkonen sinne oli jäänyt kykkimään ja kädet heiluivat välillä. Perhana jos se nyt sinne jotain pikkuahventa jäi nostamaan! Peltihippolaiset myös olivat eristäytyneet muusta porukasta hieman erilleen ja haarukkavavan kehimistä näkyi tasaiseen tahtiin. Hiprostar, Isä ja poika ja Me naiset olivat vieläkin päättäväisesti tulopuron edustalla. Sillä suunnalla kuitenkin kairailtiin varsin tiuhaan, joten kalantulosta tuskin oli riesaa. Harjoitusreissuilla puronsuulta ei ollut tullut kuin pikkuahvenia ja särkiä, joten sinne ei suurempia kiireitä ollut. Kairailin omaa rantaani eteenpäin, mutta sitten huomasin että Fish kings alkoi kiinnostua minun tekemisistä sen verran, että käänsin selän sinne päin ja jatkoin pilkkimistä. Ahvenia tuli silloin tällöin, mutta muista kalalajeista ei mitään havaintoa. Yksi isompi tempaisi taas välissä, mutta ei pysynyt kiinni. Mielestäni se ei ollut hauki, mutta lajimäärityksen tekeminen oli pelkän tempaisun perusteella varsin vaikeaa tehdä. Olkkonen näkyi vaihtavan paikkaa ja suunta oli kohti puronsuuta. Se pysähtyi siihen, mistä se sai isoja ahvenia treenireissullaan. Sen jälkeisillä käynneillä siitä kohden ei ollut tullut juuri mitään, paitsi yksi iso lahna. Piti kaivaa puhelin taskusta ja soittaa, että tule perhana tänne kun täällä hauet tempoo! Vastaus oli tyly, että mulla on jo repussa yksi hauki. No, ei siinä mitään. Jatkakoon kisaa. Itse päätin vaihtaa paikkaa. Päätin mennä Tarmo-Harrin toiselle puolelle alueelle, joka jää tulopuron ja niiden väliin. Siinä oli vielä korkkaamaton kohta. Vieläkään ei kukaan ollut saanut pasuria, vaan istuivat hiljaa omilla alueillaan. Kisa alkoi muuttua mielenkiintoiseksi. Yhdelläkin pasurilla oltaisiin tänään vahvoilla!
Osa porukasta alkoi jo syödä eväitä. Syönti alkoi olla todella heikkoa. Alun ahventen ja haukien rynnistys oli päättynyt ja mitään suurempaa ei tuntunut tapahtuvan. Hiljaisuuden kuitenkin rikkoi Harrin huutelu. ”Mikä tämä on? Joko tämä on se? Onko tämä pasuri!!”. Tarmo oli kiskaissut kisan ensimmäisen pasurin jäälle ja Harri siitä huuteli kovaan ääneen. Palkinto sarjassa ”ensimmäinen pasuri” meni siis Tarmolle. Aiemmin pasurin saaminen keräsi porukan pieneen sumppuun ympärille, mutta nyt mitään liikehdintää ei tapahtunut. Ainoastaan se, että Fish kings vaappui hitaasti tulopuron suulle ja alkoi syödä eväitä. Lennu kiskaisi jonkun kalan ja pisti nopeasti pussiin. Jotain kommenttia kuului, joten ilmeisesti kyseessä oli lahna. Päätin siirtyä hieman lähemmäksi. Hetken päästä kuului Lennun vavasta jarrun surahdus ja kohta ilme vakavoitui. Kisailijoita siirtyi lähemmäksi seuraamaan väsyttelyä. Kohta jäälle nousi hieman alle kilon painoinen säyne! Tämä kala sai monen kilpailijan naaman kateellisen vihreäksi. Pienillä ahvenilla ja särjillä ei tuota kilon etumatkaa ihan helposti otettaisi enää kiinni. Jotain muutakin oli saatava.
Hiprostarilla alkoi muutenkin julmettu kiri. Tomi kiskoi kalaa koko ajan. Kädet viuhtoivat ja puhettakin alkoi kuulua. Apatia muuttui riemuksi. Suurempi sorvakin vilahti pussiin välillä. Oli aika vaihtaa taas paikkaa. Kairasin tarkkailuetäisyydelle. Kohta alkoi minullakin vavan kärki heilua ja kalaa tulla. Ensin sieltä nousi särki, tosin isohko sellainen. Sitten tuli sorva ja toinenkin sorva. Sitten pientä särkeä ja pari ahventa. Kalan nostamisen lopetti se, että Lennu kiljaisi riemuissaan taas. Epäusko alkoi tulla muille kilpailijoille, kun jäälle nousi edellistä suurempi säyne. Hymy oli herkässä. Edellisvuonna Lennu kiskoi yli 7 kg kalaa ja monta isoa lahnaa. Molempina vuosina lainavälinein. Alkoi näyttää pahasti siltä, että tämä oli syntynyt erittäin onnekkaiden tähtien alla. Sivusilmällä näin, kun Olkkonen nosti ensimmäisen pasurin. Hyvä juttu. Pelissä mukana.
Kisassa alkoi selkeästi uusi vaihe. Kalaa alkoi nousta. Itse tein taktisen päätöksen ja siirryin Tarmon pasuriapajan ja Lennun säynepaikan välille. Se oli taas tarpeeksi lähellä Harria, joka vei heti kairan lainaan. Samalla se teki varsin kyseenalaisen tuon ja katsoi minun kalapussiin! Se rikkoi kirjoittamatonta sääntöä, jonka mukaan toisen saalis on kisassa pyhä! ”Vuoden vakoilija” palkinto meni heti sinne! Taktinen veto tuntui osoittautuvan vääräksi. Lähempänä puron suuta kädet kävivät koko ajan. Minä sain vain yhden pienen ahvenen. Nyt oli ratkaisujen hetki. Oli pakko vaihtaa paikkaa ja mennä jonnekin keskelle sumppua. Kaikki joukkueet olivat pienen alueen sisällä. Ainoastaan Peltihippo oli edelleen omilla teillään pienessä nurkkauksessa. Siellä kädet kävivät tasaisesti. Jännitys ja epätieto kasvoi. Ovatkohan ne saaneet pasureita?
Tein reiän mahdollisimman keskelle oletettua jäänalaista puron aiheuttamaa virtausta. Strateginen sijoitus mahdollisimman keskelle kaikkia muita ja reiän sijoitus vielä siten, että mahdollisimman kauaksi muiden rei’istä. Kalaa alkoi tulla heti. Ahventa nousi, mutta se ei juuri lohduttanut, kun lähistöllä nostettiin isoja. Olkkonen nosti suuria sorvia, Tomilla särki ja sorva vuorottelivat, Timo ja Toni mässäilivät myös sorvilla. Tilanteen katkaisi Ari, joka kääntyi sijoillaan ja nakkasi jotain. Yllätyshyökkäys oli täydellinen, mutta heitto jäi vajaaksi. Kiiski putosi hankeen eikä osunut lähellekään ketään. Säännöissä sanotaan, että ”kiiskellä saa nakata kaveria”. Palkintoja jaetaan myös sarjassa ”eniten osumia kiiskillä”.
Minullakin alkoi vaihteeksi nykimään. Nostin tällä kertaa särkiä putkessa. Huojennusta herätti seuraavaksi noussut sorva, tosin se ei ollut niin iso kuin ympärillä saadut kalat. Sitten tuntui, että joku pieni kala nykii. Pettymys muuttui riemuksi, kun minun ensimmäinen pasuri nousi ylös! Pikaisesti pussiin. Ei kuitenkaan tarpeeksi pikaisesti. Timo oli nähnyt ja katse seurasi entistäkin tarkemmin minun edesottamuksiani sillä avannolla. Tarmo nosti lahnan taustalla. Olkkonen sujautti pasurin muovipussiin. Toni salaili saalistaan, mutta punaiset evät paljastivat lajin, sorva. Timo huusi, että nostoapua tarvitaan. Menin paikalle ja nappasin niskasta keskikokoisen sorvan jäälle. Taustalta kuului, että ”jos sie Timo vaehat toukkaa, niin ei sun tartte siihen apua pyytää!”. Niin, eihän tuo ollut päivän suurimpia kaloja lähelläkään. Syönti alkoi hiipumaan. Kisaa oli vielä 1,5 tuntia jäljellä. Monet kaivoivat eväspussejaan esille. Itse sinnittelin vieläkin ilman aamupalaa. Jos syönti tähän päättyisi, niin nyt olisi kalat myös otettava ylös! Sain kaksi pasuria melkein peräkkäin. Olkkonen näki, muut ei. Olkkonen istui leipäpala suussa ja nosti sorvan jäälle siinä sivussa. Rennoimmat kisailijat kuvailivat kalansaaliitaan. Jäälle ilmestyi myös ”kannustusjoukkoja” ja sekalaista liikehdintää alkoi muutenkin tapahtua. Myös Peltihippolaiset keräsivät romppeensa ja alkoivat lompsia kohti tulopuron suuta.
Viimeinen tunti alkoi. Itsekin jouduin nöyrtymään nälän edessä ja eväät piti kaivella repusta. Samalla kerkesi haastattelemaan muita. Janne H sanoi, että oli hauki vienyt pilkin. Olipahan saanut vielä hauen ylöskin ja sillä oli ollut vielä pilkki suussaan! Risto taas kaiveli pussistaan mukavan kokoisen lahnan. Muuten olivat pelkkää ahventa nostaneet. Tai eivät ainakaan myöntäneet saaneensa pasureita. Eväät syötyäni pakkasin kamppeeni ja kävin kokeilemassa aiempien vuosien ratkaisupaikkoja. Tyhjiä olivat, ei nykyäkään joten kiireesti takaisin tulopuron suulle. Kairasin reiän ja vakoilin ympäristön liikehdintää. Janne H nosti kaksi pasuria peräjälkeen. Olkkonen irvisteli taustalla. Oli kuulemma pasuri karannut avannon pinnasta. Itselläni karkasi kaksi lähes varmaa pasuria. Se tuntuu nostettaessa sellaiselta ”lepattavalta”, joten laji melko varmasti oli tiedossa. Valitettavasti tärppejä ei lasketa tuloksiin. Ei auttanut kuin yrittää keskittyä saamaan se pasuri sieltä ylöskin. Aika alkoi käydä vähiin. Puhalsin pilliin minuutin merkin. Silloin jokaisen on syytä valmistautua nostamaan pilkkiä avannosta, sillä ne joilla on viehe pyynnissä ajan loppuessa, sääntöjen mukaan hylätään.
Joukkueet kasaantuivat punnitukseen. Ensin punnittiin kalapussin paino 0,02 kilogramman tarkkuudella. Sitten jokainen vetäytyi omille paikoilleen lajittelemaan kalalajinsa ja suurimmat ja pienimmät kalansa. Palkintoja jaettaisiin sarjoista eniten x-lajia, suurin x-lajin kala, kisan pienin kala (eli siittiö-säälisarja) ja eniten kalalajeja -kuningassarja.
Tänä vuonna oli minun ja Olkkosen vuoro toimia tuomareina, joten ei muuta kuin mittanauha esille. Onneksi mittaus suoritettiin aiemmista vuosista poiketen millimetrin tarkkuudella. Jos niin ei olisi tehty, olisi tuloksissa nähty runsaasti tasapelejä. Kilpailu oli harvinaisen tasainen.
Heti oli kuitenkin havaittavissa se, että osa joukkueista oli liikkeellä selkeästi väärillä taktiikoilla. Kisan suurin maine ja kunnia ratkaistiin pasureilla. Ahvenspesialistit jäivät armotta rannalle itkemään. Suuret palkintovuoret valuivat ohi, kun kalapussista ei löytynytkään mitään suurta.
Palkintoina tänäkin vuonna oli 2 kpl kiertopokaaleita (Saurumin sponsoroimia), 20kpl kaiverrettuja palkintolusikoita (Saurumin sponsoroimia), kolmet korvakorut (edelleen Saurumilta), kello (Saurum), kännykkäkotelo (Nordea), avainnauha (nordea), pipoja ja lippiksiä (taffel), soiva bassi, kalentereita, herätyskello, erilaisia kirjoja (mm. pilkkijän opas), mormyskoja noin 50 kpl, DDR:läiset tennarit, ruokalippu Outokummun teollisuuskylään, kahvilippu Hirvaskankaan essolle, Hessu-lippis, 2 vuotta vanhaa latvialaista svetku-suklaata, maansiirto E&T Kontkasen pipoja, juhlapöydän konvehteja, mikroaaltouunin lämpömittari, vanha autoradio, vaippoja jne jne… Palkinnoista ei siis ollut pulaa. Myös perinteiset kiertopalkinnot sarjoissa ”huonoin häviäjä” ja ”vuoden valittaja” jaettiin. Niissä palkintoina toimivat Gideon-Raamattu ja sotilaan virsikirja. Palkintoja on siis ”oikeita” ja huumori-palkintoja. Ne kuvastavat myös hyvin itse kisan luonnetta: tosissaan, mutta leikillään.
Kisan viralliset tulokset julkistettiin virallisessa palkintogaalassa (katso linkit artikkelin lopussa). Tuomaristo, eli Team Procyon, toimi tänä vuonna palkintojen virallisena arpojana ja jakajana. Tulokset varmistivat sen, että kyseessä oli äärimmäisen tasainen taistelu. Vaikka kuittailua voittajan puolelta olikin havaittavissa, tuskin kukaan voi myöntää voiton tulleen helpolla? Ensi vuonna jälleen kerran uudestaan. Hieno kilpailu, hienot palkinnot ja hienot ihmiset! Olisipa jo kevät 2004!
Tämä sivu on vielä muokkausvaiheessa