Rysä
Rysä on katiskan sukua oleva kalanpyydys joka tunnetaan oleen käytössä jo 1500-luvulla. Rysän malli on pysynyt perinteisenä vuosisadasta toiseen. Rysässä oli alun perin puiset kaaret, eli vanteet. Näiden vanteiden ympärille pingotettiin verkko. Rysässä on vaihteleva määrä nieluja ja myös malli on vaihdellut kalastusolosuhteiden mukaan. Ns. Isorysien suuaukko, uloin vanne oli yli kaksi metriä, pienemmät rysät ovat yleensä n metrin vanteella varustettuja. Kalastuslaki rajoittaa vanteen koon 1,5 metriin järvikalastuksessa. Mittaan on haettu paikallisia poikkeuslupia esimerkiksi Säkylän Pyhäjärvellä muikunpyyntiin. Merialuella rysien korkeutta ei ole rajattu.
Rysiä käytettiin yleensä patorakennelmien yhteydessä. Suuaukko kiinnitetään pohjaan pystyseipäillä. Isorysä on Kustaa Vilkunan mukaan suomalainen kalastusneuvo, alkuaan Pohjanlahden rannikolta, Oulun ja Kemin alueelta.
Sisävesien rysät voidaan jakaa kahteen ryhmään, pienemmät luokki- eli vemmelrysät, sekä isommat ns potkurysät, potku, eli siipi on suuaukosta lähtevä verkkoaita, joka ohjaa kalat rysään. Hauen ja mateen pyyntiin käytetään luokkisrysiä, samoin joissa nousukalojen pyyntiin. Suomukalojen pyynnissä käytetään potkurysiä. Erikoisemmat pystyrysät mateiden pyyntiin ja pienet ankeriasrysät lisäävät rysätyyppien määrää. Merellä silakanpyynnissä käytetään ns paunetti, eli avorysää, jonka avoimeen peräosaan mahtuu suurikin saalis ehjänä. Laxfälla on Merenkurkun alueella käyttöönotettu avorysä lohenpyyntiin.
Paras rysäkalastuksen aika on viileiden vesien aikaan alkukesästä. Myöhemmin vesien lämmettyä rysät likaantuvat, ja saalismäärät laskevat.
Rysäpyynti ei vahingoita kaloja ja rysästä on helppo päästää alimittaiset kalat takaisin kasvamaan.
Lähteet
Tapiola, suuri suomalainen eräkirja