Liljat
| 45px | uh tuo porno perse kaipaa sykkivää kyrpää kiimaiseen höpövittuun.....
arvaa jysähti kulli pystyyn
|
Liljat (Lilium) on liljakasvien (Liliaceae) heimoon kuuluva, noin 100 lajia käsittävä kasvisuku. Se kasvaa luontaisesti pohjoisen pallonpuoliskon leudolla vyöhykkeellä: suuressa osin Eurooppaa ja Aasiaa alueella, joka ulottuu idässä Japaniin ja etelässä Etelä-Intiaan ja Filippiineille asti. Pohjois-Amerikan mantereella liljoja tavataan luontaisesti Etelä-Kanadassa ja suuressa osin Yhdysvaltoja. Suomessa villinä kasvavat liljat ovat viljelyjäänteitä tai -karkulaisia. Näitä voivat olla esimerkiksi varjolilja (Lilium martagon) ja ruskolilja (Lilium bulbiferum).
Liljoja käytetään paljon leikkokukkina sekä koristekasveina puutarhoissa, minkä vuoksi lajeja on jalostettu ja tehty runsaasti uusia risteymiä.
Heraldinen lilja (Fleur de lis) tunnetaan myös symbolina monessa yhteydessä, esimerkiksi Ranskan kuninkaan tunnuksena sekä partiolaisten keskuudessa. Se esiintyy myös Québecin lipussa ja Turun vaakunassa.
Lilja on suomen kielessä kuten monessa muussakin kielessä naisen nimi.
Rakenne
Liljojen rakenne on tyypillinen 1-sirkkaisille ruohovartisille kasveille. Niillä on puutumaton verso, josta maanpäällisen osan muodostaa kukkaverso. Maanalainen verson osa muodostaa varastoelimenä toimivan sipulin. Vuotuisessa kasvukierrossa edellisen vuoden hankasilmusta muodostuneet sipulit kehittävät päätesilmustaan kukkaverson, jonka kasvu päättyy kukintaan. Liljojen kasvutapa on siis sympodiaalinen eli haarajatkoinen.
Verso
Sipulissa ei ole tulppaanin sipulin tapaan kuorta. Sipulilehdet ovat kehittyneet meheviksi sipulisuomuiksi, joihin kasvukauden aikana varastoidaan hiilihydraatteja sekä vettä. Monet liljalajit kehittävät sipulin pohjassa olevien, monivuotisten juurien lisäksi sipulin ja maanpinnan väliseen ilmaverson osaan versojuuria. Liljojen lehdet ovat joko pitkin vartta hajallaan tai säännöllisissä 5-7 lehden kiehkuroissa. Lehdet ovat 1-sirkkaisille tyypillisesti silposuoniset, tasareunaiset ja muodoltaan soikeat tai keihäsmäiset.
Kukka
Kukinto muodoltaan tähkä, kerrattu tähkä, sarja tai kerrattu sarja. Kukkien määrä vaihtelee suuresti lajeittain: joillain lajeilla niitä muodostuu 1-3, toisilla kukkiva voi olla kymmeniä jopa yli sata yhtä versoa kohden. Kukan muoto on kuitenkin kaikilla lajeilla samanalainen. Kukan rakenteissa toistuu luku 3: sikiäin on kolmilokeroinen, luotti kolmiosainen, heteitä on kolme kahdessa kehässä samoin kehälehtiä (tepalit), joista ulompia kutsutaan sepaleiksi ja sisempiä petaleiksi. Petalit ovat useimmilla lajeilla selvästi leveämmät kuin sepalit. Heteiden ja kehälehtien määrä on siis kuusi. Kukat ovat väriltään yksiväriset tai kirjavat, usein pilkulliset. Kehälehdet voivat olla taakäänteiset, sivusuuntaiset tai eteenpäin suuntautuvat, jolloin ne muodostavat maljamaisen tai torvimaisen kukan.
Hoito
Eräät lajit, kuten madonnanlilja, kuningaslilja, tiikerililja, ruskolilja ja varjolilja, ovat kalkinsuosijoita. Useimmat muut liljat kuitenkin viihtyvät lievästi happamassa maassa. Kasvupaikan tulee olla hyvin ojitettu, mullan humuspitoista ja vettä läpäisevää. Liljat viihtyvät, kun niiden kukat ovat auringossa ja juuret varjossa.
Liljat pitäisi istuttaa mieluiten syksyllä. Sipulien istutussyvyys on kaksi ja puoli kertaa niiden korkeus. Liljansipuli kannattaa ympäröidä hiekalla.
Lajeja
Liljojen suvussa on yhteensä noin 100 lajia, joista valtaosa on kotoisin itäisestä Aasiasta. Luonnonvaraisena liljalajeja elää pohjoisella pallonpuoliskolla Euraasiassa sekä Pohjois-Amerikassa. Liljalajit elävät lähes poikkeuksetta vuoristoisilla seuduilla, yleensä 1500 - 2500 m korkeudella merenpinnasta. Tämän vuoksi hyvinkin eteläisiltä leveyspiireiltä kotoisin olevat lajit sietävät alhaisia lämpötiloja, jopa pakkasta. Lajit on luokiteltu eri aikoina erilaisilla kriteereillä. Ensimmäiset luokitukset perustuivat kukkien muotoon sekä maantieteelliseen alkuperään. Uudemmat luokittelut ottavat rakenteellisten seikkojen lisäksi huomioon myös kemiallisen ja geneettisen samankaltaisuuden. Erityisesti fylogeneettiset analyysit on osittain muuttaneet perinteistä liljasuvun sisäistä sukupuuta. Toisaalta se on myös vahvistanut aikasempaa käsitystä maantieteellisesti läheisten lajien sukulaisuussuhteista.