Lusikkauistin
Lusikkauistin on metallilevystä taivutettu uistin. Suomenkielisen nimensä se on saanut Tiura-Uistimen edeltäjän, torniolaisen kultaseppä Peter Käänteisen, käyttämästä valmistusmenetelmästä, jossa käytettiin hopealusikkamuotteja uistimen valmistukseen. Suomalaisen lusikkauistimen valmistuksen välitön syy oli se, ettei jakokuntiin kuulumattomilla maata omistamattomilla tai etäällä asuvilla ollut kalastusoikeutta pitää verkkoja Kemijoella lohen kalastusta varten. Kansainvälisesti ensimmäisenä lusikkauistimen kehittäjänä pidetään Julio T. Buel, joka valmisti sellaisen noin 1848.
Lusikkauistimet ovat uppoavia uistimia, kun taas suuri osa aikaisemmin puukaloiksi mainituista vaappu-uistimista on kelluvia uistimia.
Pitkulaiset lusikkauistimet
Pitkulaiset lusikkauistimet ovat pinta-alaansa nähden painavia ja pitkäheittoisia. Niitä käytetään etenkin lohikalojen, etenkin meritaimenen, kalastamisessa. Ne on tarkoitettu varsin nopeasti kelattaviksi.
Leveähköt lusikkauistimet
Tavanomaiset lusikkauistimet ovat pituuteensa nähden leveähköjä. Ne voidaan kelata sisään selvästi hitaammin kuin pitkulaiset lusikkauistimet. Niitä käytetään mm. ahvenen ja hauen kalastuksessa.
Taittoperäiset
Lusikkauistimeen saadaan tempoileva uintikuvio taittamalla sen runkoa vinoon perästä, jolloin uistin synnyttää tavanomaista enemmän värähtelyä veteen ja kala huomaa helpommin uistien kylkiviiva-aistin avulla.
Lusikkauistinten valmistajia
Suomen lusikkauistinvalmistajiin kuuluvat mm. Aave-Uistin, Iitin Uistin, Tiura-Uistin, Tintti-Uistin sekä monenlaisia uistimia valmistavat Kuusamon Uistin ja Rapala VMC.