Muikku
Muikku (ruots. siklöja, engl. vendace),(Coregonus kikuli) on 10–20 senttimetriä pitkä lohikala, jota esiintyy Euroopan pohjoisosissa. Se on Suomen sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala.<ref name=wikipedia>fi.wikipedia.prg/muikku. {{#if:|Viitattu |}}</ref><ref name=luonnossa>http://www.luonnossa.net/Saaliskalat/Muikku/muikku.html</ref>
Kikkuli tunketaan PIMPPIIN
Tuntomerkit[muokkaa]
Muikku muistuttaa ulkonäöltään sikaa, mutta kooltaan se on kuitenkin yleensä siikaa pienempi. Väriltään muikku on selkäpuolelta tumman sinivihreä tai ruskehtava, sen kupeet ovat hopeanhohtoiset, vatsapuoli vaalea ja evät tummat.<ref name=luonnossa>http://www.luonnossa.net/Saaliskalat/Muikku/muikku.html</ref> Muodoltaan muikku on sukkulamainen. Muikun silmät ovat suuret ja näkökyky hyvä.<ref name="wikipedia"/> Täysikasvuinen muikku on yleensä noin 10-25 sentin pituinen. Rehevöityvien vesien harvempilukuisissa kannoissa koko on yleensä suurempi, jopa yli 35 cm. Muikun alaleuka on sen yläleukaa pitempi ja siivilähampaita on ensimmäisessä kiduskaaressa noin 36-53.<ref name="luonnossa"/>
Muikku saattaa sekoittua helposti myös salakkaan.<ref name=luontoportti>http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kalat/muikku</ref> Muikun erottaa helposti salakasta rasvevän perusteella<ref name=mk>http://www.metsastys-kalastus.com/kalastus/muikku.html</ref>
Kuoreesta muikun erottaa mm. suun perusteella, muikun pieni suu on hampaaton.<ref name=rktl>http://www.rktl.fi/kala/tietoa_kalalajeista/muikku/</ref>
Levinneisyys[muokkaa]
Suomi on muikun keskeisintä levinneisyysaluetta. Se on luultavasti tullut suomen vesiin jo noin 10 000 vuotta sitten. Muikkujärviä on lähes kaikkialla Suomessa, ei kuitenkaan pohjoisimmassa Lapissa. Lajia on istutettu uusiin järviin jo 1800-luvulta alkaen. Alkuperäisen levinneisyysalueensa pohjoispuolella sijaitsevaan Inarijärven muikkua pääsi poikasina viljelylaitokselta ja kanta vakiintui 1970-luvulla. Suomen merialueella lajia tavataan lähinnä Perämeren ja Suomenlahden itäosan vähäsuolaisissa vesissä. Muikku on ulappavesien parvikala, joka viihtyy parhaiten suurilla ja avonaisilla selkävesillä. Se suosii puhtaita ja kirkkaita vesiä, mutta tulee toimeen myös kohtalaisen ruskeissa ja rehevissä vesissä.<ref name="rktl"/>
Ruotsissa muikun levinneisyys kattaa maan eteläosan sekä Pohjanlahden rannikon läheiset suurehkot järvet. Muikkua tavataan jonkin verran myös Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa, Venäjällä ja Baltian maissa.<ref name="wikipedia"/>
Lisääntyminen[muokkaa]
Muikku tulee sukukypsäksi tavallisimmin kahden kasvukauden jälkeen 1-vuotiaana. Mätimunien määrä pienellä muikuilla on 1 500–2 000 ja suuremmilla jopa 8 000–10 000 mätimunaa. Pian kudun jälkeen jää peittää vesistön ja munat kehittyvät 0,2–2-asteisessa vedessä. <ref name="wikipedia"/>
Muokun kutuaika vaihtelee eri paikoissa lokakuulta joulukuulle. Kutu tapahtuu parvissa yleensä alle kymmenen metrin syvyydessä.<ref name="rktl"/>
Muikku kutee syvänteiden ympäristöjen rinteille ja matalikoille, joissa on kova pohja: hiekkaa, savea tai hienojakoista soraa.<ref name="mk"/>
Hedelmöittynyt mäti laskeutuu pohjalle. Jäidenlähdön aikoihin mätimunista kuoriutuu noin 8 mm:n pituisisa poikasia. Levittäytymisvaiheen jälkeen poikaset kerääntyvät aluksi matalaan rantaveteen. Noin kuukauden kuluttua ne siirtyvät syvemmälle. Eräissä järvissä esiintyy myös kevättalvella kutevia muikkuja, jotka kutevat syvemmälle kuin normaali syyskutuinen muikku samassa vesistössä.<ref name="luontoportti"/>
Elinikä[muokkaa]
Muikun elinikä vaihtelee vesistöstä riippuen: joskus se on 4–6 vuotta, joissakin enimmillään jopa 13 vuotta.<ref name="wikipedia"/>
Ravinto[muokkaa]
Muikku syö eläinplanktonia, esimerkiksi vesikirppuja ja hankajalkaisäyriäisiä.<ref name=ksml>http://www.ksml.fi/teemat/luontokuvat/kalat/muikku/23913</ref> Kookkaammat muikut syövät myös pintahyönteisiä ja kalanpoikasia.<ref name="luontoportti"/>
Elintavat[muokkaa]
Muikku on parvikala, joka liikkuu päivällä syvänteissä ja illalla pinnassa. Pimeän tultua parvi hajoaa ja kokoontuu taas aamun tullessa. Muikku on aika paikallinen kala. Samassa järvessä saattaa elää monia muikkupopulaatioita, jotka kutevat eri paikoissa. Muikut voivat vaeltaa kauas, vaikka ne pääasiassa pysyttelevätkin yhden järven selkäalueilla. Järvenselkiä toisistaan erottavat vedenalaiset harjanteet usein haittaavat muikun vaellusta. Kannan suuri tiheys ja siitä johtuva ravinnon niukkuus voivat synnyttää vaellusta eri selkien välillä. Muikut saattavat vaeltaa hyvinkin kauas lisääntymisalueeltaan ravinnon haussa.<ref name="wikipedia"/>
Merkitys ihmiselle[muokkaa]
Muikku on sisävesien tärkein saalis ammattikalastajalle. Muikkua voidaan kalastaa nuotalla, troolilla, verkolla ja nykyään myös isorysällä sekä paunetilla. Syyskalastuksen yhteydessä muikuista saadaan myös arvokasta mätiä. Muikkukannan sisäisellä ravintokilpailulla, poikasvaiheen aikaisilla ympäristötekijöillä ja toisilla kalakannoilla on vaikutusta muikkukantojen kehitykseen. Muutaman perättäisen vuosiluokan jäädessä heikoksi puhutaan usein ns. muikkukadosta. <ref name="rktl"/> Suomen vuotuinen muikkusaalis on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana vaihdellut 4 ja 9 miljoonan kilon välillä. Merialueilta saatujen muikkusaaliiden määrä on ollut viime vuosina vain joitakin kymmeniä tonneja vuodessa. Tärkeimpiä muikun pyyntitapoja ovat verkko-, nuotta- ja troolikalastus.<ref name="wikipedia"/>
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus[muokkaa]
Muikku kestää yleensä kovaakin kalastusta, jolla toki voi olla vaikutuksensa kannan kehitykseen. Muikun runsaus heijastuu usein myös muuhun kalayhteisöön. Hyvänä kilpailijana muikku vaikuttaa muiden ulapan lajien, kuten siian, kasvunopeuteen ja esiintymiseen. Runsaana ollessaan muikku on melko tärkeä ravintolaji petokaloille. Muikkuja istutetaan vastakuoriutuneina poikasina, esikesäisinä ja kesänvanhoina poikasina tai niitä siirretään toisesta järvestä. Muikkukadosta pitkään kärsineisiin järviin on tehty siirtoistutuksia, mutta istutusten hyödyllisyydestä ei aina ole kiistatonta näyttöä. Suomessa muikku on lajina elinvoimainen. Paikallisesti mm. ojituksien tuoma kiintoaines on vaikuttanut mädin selviämiseen. Ilmaston lämpeneminen saattaa vaikuttaa heikentävästi mm. Etelä-Suomen muikkukantoihin.<ref name="rktl"/>
Muikun monet nimet[muokkaa]
Itä-Suomessa muikkua kutsutaan mm. nimillä muje, riäpys, reäpys tai rääpys. Perämerellä Raahesta pohjoiseen muikku on maiva. Keski-Pohjanmaan alueella muikusta käytetään paikoin nimitystä siikamaiva ja eräillä alueilla Länsi-Lapissa käytetään nimitystä silli.
Posion ja Kuusamon alueilla sijaitsevan Kitkajärven pienikasvuista muikkua nimitetään neulamuikuksi eli kitkanviisaaksi.<ref name="wikipedia"/>
Muuta[muokkaa]
- Muikku luetaan lohensukuisiin kaloihin kuuluvaksi.
- Muikku lohensukuisena kalana viihtyy vain puhtaassa vesissä. muikku on nopeakasvuinen, se pyydetään keskimäärin 2-3 vuotiaana.
- Muikku kuuluu rasvaisiin kalalajeihin. Sen lihan rasvapitoisuus on keskimäärin 3,3%.
- Muikun päässä on rasvaa n. 6%.
- Muikkuruokien mausteeksi sopivat mm. mauste- ja valkopippuri, kelta-, ruoho- ja valkosipuli, tilli,persilja, paprika, tomaatti, sinappi, purjo, palsternakka, öljy, etikka, sitruuna. <ref>http://www.ahven.net/opetusmateriaali/talouskalalajit/kalat/muikku.html</ref>
Katso myös[muokkaa]
Lähteet[muokkaa]
Viitteet[muokkaa]
<references />
Kirjallisuutta[muokkaa]
- Hannu Lehtonen; 2003, Iso kalakirja - Ahvenesta vimpaan, ISBN 9510281344. WSOY..
- Ulla Kokko; 2003, Kiva kalastaa! : kalastuksen ja kalalajien opas, ISBN 9510274062. WSOY..