Kymijoki

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 20. helmikuuta 2011 kello 16.32 käyttäjän Lahna late (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kymijoen Langinkoskenhaara Kotkassa

Kymijoki (ruots. Kymmene älv) on Kymijoen vesistön laskujoki Suomessa. Se sijaitsee Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Itä-Uudenmaan maakuntien alueella. Joki alkaa Kymijoen vesistön pääjärvestä Päijänteestä ja laskee Suomenlahteen viitenä suuhaarana. Kymijoessa on monia vesivoimaloita ja ennen se oli tärkeä puutavaran kuljetusväylä. Sen varrella sijaitsevia kaupunkeja ovat Heinola, Kouvola ja joen suistoalueella sijaitseva Kotka. Kymijoessa on maailman saastunein tutkittu joen pohja.

Maantiede[muokkaa]

Päijänteen eteläosan Asikkalanselästä virtaavasta Kalkkisten koskista alkaa järvireitti, jonka suurimmat järvet ovat Ruotsalainen, Konnivesi ja Pyhäjärvi. Heinolan keskusta sijaitsee kohdassa, jossa Jyrängönvirta-niminen Kymijoen osa alkaa Ruotsalaisesta. Mäntyharjun reitti laskee Lintukymi-nimisenä Pyhäjärveen.

Pyhäjärven jälkeen alkaa lähes järvetön osuus mereen. Valkealan reitti yhtyy jokeen Harjunjokena Kuusankosken ja Valkealan rajalla, jonka jälkeen on joen laajentuma Kuusaanlampi. Joki virtaa Kuusankosken taajaman läpi, jossa on puistomaisia rantoja. Ensimmäisen Salpausselän jälkeen joen varrella ovat Korian, Myllykosken ja Inkeroisten taajamat. Joki virtaa tällä alueella pääasiassa peltojen keskellä. Myllykosken eteläpuolella jokeen virtaa idästä Sorsajoki. Anjalankosken padon alapuolella levenee Anjalanlahden suvanto. Hurukselan kylässä joesta erkanee useita pieniä sivuhaaroja ja jokeen yhtyy toiselta puolelta Junkkarinjärvestä laskeva Juotjoki. Joen länsipuolella on joen laajentuma Muhjärvi.

Ahvionkosken jälkeen seuraa alajuoksun ainoa asumaton alue Kouvolan (ent. Anjalankosken) ja Kotkan rajalla. Ahvionkosken alapuolella joesta erkanee länsipuolelle 20–30 metriä leveä Piuhanhaara, joka yhtyy takaisin jokeen Kultaankoskien alapuolella. Kultaankoskien jälkeen Kymijoessa on useita haaroja, joista joki jakautuu läntiseen Hirvikoskenhaaraan ja itäiseen Pernoonhaaraan. Nämä jokihaarat jakaantuvat edelleen viiteen mereen laskevaan suuhaaraan. Suuhaarasta riippuen Kymijoen pituus on 184–204 kilometriä.

Hirvikoskenhaara virtaa Tammijärveen, jonka pohjoispäähän virtaa Tallusjoki. Tammijärven eteläpuolella joki jakautuu edelleen useisiin haaroihin. Hevossaari erottaa Tammijärvestä Suvijärven ja Vuohijärven. Teutjärvestä virtaava Teutjoki yhtyy Kymijokeen Suvijärvessä. Mereen laskevat Ahvenkoskenhaara Ahvenkoskenlahteen Ruotsinpyhtään ja Pyhtään rajalla ja Pyhtäänhaara Purolanlahteen Pyhtäällä.

Pernoonhaara jakautuu Kotkassa läntiseen Koivukosken- ja itäiseen Korkeakoskenhaaraan, joista Koivukoskenhaara edelleen Langinkosken- ja Huumanhaaraan. Luonnontilaisena Koivukoskenhaara oli virtaamaltaan suurempi, mutta nykyään suurin osa virtaamasta ohjataan Korkeakoskenhaaraan. Langinkoskenhaara laskee Keisarinsatamaan, Huumanhaara Huumanpohjaan ja Korkeakoskenhaara Sunilanlahteen.

Kymijoen virtaama on yleensä suurin kevään lumensulamisjaksosta alkukesään. Keskivirtaamalla veden virtaus Pyhäjärvestä mereen kestää kolme vuorokautta. Joen keskisyvyys on 9,5 metriä. Susikosken alapuolelta on mitattu 27 metrin syvänne.

Luonto[muokkaa]

Kymijoki oli ennen Suomen etelärannikon merkittävin vaelluskalajoki. Vaelluskaloja nousi kaikkiin jokihaaroihin, mutta Korkeakoskenhaarassa Korkeakoski oli luonnollinen este nousulle. Muita jokihaaroja pitkin kalat nousivat Anjalankoskelle (Ankkapurhalle) saakka. Tärkeimmät vaelluskalat olivat lohi, taimen, siika, nahkiainen, ankerias, vimpa, toutain ja kuore. Patojen, perkausten ja teollisuuden jätevesien vuoksi vaelluskalakannat romahtivat ja hävisivät lähes kokonaan 1950-luvun alkuun mennessä. Vedenlaadun paraneminen, kalaportaiden rakentaminen ja kalanistutus ovat elvyttäneet kalakantoja. Merilohi nousee jokeen ja lisääntyy nykyisin taas luontaisesti. Kymijoen alkuperäinen oma lohikanta ei säilynyt ja lohenistutuksiin valittiin nevanlohi, joka oli maantieteellisesti lähin säilynyt kanta.

Historia[muokkaa]

Päijänteen vedet virtasivat alun perin pohjoiseen, mutta maankohoamisen ollessa voimakkaampaa pohjoisessa ne mursivat uuden reitin etelään Salpausselkien läpi Vuohijärven ja Pyhäjärven kautta Kymijokeen noin 4 900 eaa. Kymijoen osa ensimmäiseltä Salpausselältä mereen oli syntynyt jo aikaisemmin. Ennen Vuoksen syntymistä noin 4 000 eaa. myös Saimaan vedet virtasivat Kymijokeen. Päijänteen nykyinen purkautumisreitti etelään puhkesi noin 1 000 eaa. Konniveden eteläpäästä toisen Salpausselän läpi, liittyen vanhaan uomaan Pyhäjärvessä. Pieni Nummenjoki on ollut jääkauden jälkeen yksi Kymijoen suuhaaroista.

Kymijoki toimi Ruotsin ja Venäjän rajajokena Turun rauhasta (1743) Haminan rauhaan (1809) saakka. Ruotsin puoli kuului hallinnollisesti Kymenkartanon ja Savon lääniin (myöhemmin jaettuna Kymenkartanon lääniksi sekä Savon ja Karjalan lääniksi) ja Venäjän puoli Viipurin kuvernementtiin eli Vanhaan Suomeen. Raja halkaisi Pyhtään pitäjän, jonka Ruotsin puolelle jääneestä alueesta muodostettiin Ruotsinpyhtään pitäjä.

Uitto Kymijoessa loppui Kuusankosken ja meren välillä vuonna 1966 ja Kuusankosken yläpuolella vuonna 2002.

Joenpohjan saasteet[muokkaa]

Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen mukaan Kymijoen pohja on maailman saastunein tutkittu joen pohja. Pohjakerroksissa on erityisen runsaasti orgaanisia klooriyhdisteitä kuten dioksiineja ja furaaneja sekä elohopeaa. On arvioitu, että Kymijoen pohjassa on dioksiineja yhtä paljon kuin koko Suomenlahdella. Pahimmin saastunut alue on Kuusankosken ja Keltin välillä. Klooriyhdisteitä syntyi Kuusankoskella Kymin Osakeyhtiön Ky5-nimisen puun sinistymisenestoaineen valmistuksen sivutuotteina vuosina 1940-1984. Myrkyt ovat sitoutuneina pohjan sedimentteihin, eivätkä ne saastuta vettä ellei pohjaa pöyhitä. Tästä syystä joen pohjaa ei saa ruopata. Kymijoen veden laatu on parantunut 1960-luvulta lähtien ja on nykyisin jo melko hyvä. Kalojen dioksiinipitoisuudet ovat hieman korkeampia kuin muualla Suomen sisävesissä, mutta kuitenkin selvästi merikaloja alhaisempia. Elohopeapitoisuudet ylittävät varsinkin suurissa petokaloissa EU:n suositusrajan.

Vesivoimalat ja kosket[muokkaa]

Kymijoessa on 12 vesivoimalaa ja useita säännöstelypatoja. Ensimmäisiä vesivoimaloita alettiin rakentaa vuonna 1882. Kalkkisten kanavaa ja säännöstelypatoa käytetään Päijänteen vedenkorkeuden säännöstelyyn. Hirvivuolteen padolla säännöstellään joen virtaamaa itäiseen ja läntiseen laskuhaaraan. Tammijärven eteläpuolella Paaskosken padolla voidaan säännöstellä virtaamaa Klåsarön jokihaaraan. Strömforsin ruukin pato pitää vedenkorkeutta tasaisena ruukin ympäristössä. Kymijoen eteläosien vapaat kosket on suojeltu koskiensuojelulailla.

  • Kalkkistenkoski, säännöstelypato luonnonkosken sivuhaarassa, kosken ohittaa Kalkkisten kanava (Asikkala)
  • Jyrängönkoski, (Heinola)
  • Vuolenkoski, vesivoimala (Iitti)
  • Mankala, vesivoimala (Iitti)
  • Voikkaa, vesivoimala (Kouvola)
  • Pessankoski (Kouvola)
  • Lappakoski (Kouvola)
  • Kuusankoski, vesivoimala (Kouvola)
  • Keltti, vesivoimala (Kouvola)
  • Myllykoski, vesivoimala (Kouvola)
  • Anjalankoski (Ankkapurha), vesivoimala (Kouvola)
  • Piirteenkoski (Kouvola)
  • Susikoski (Kouvolan ja Kotkan rajalla)
  • Ahvionkosket, putouskorkeus noin 1,9 m (Kouvolan ja Kotkan rajalla)
  • Kultaankosket, putouskorkeus noin 1,5 m (Kouvolan ja Kotkan rajalla)

Läntinen haara:

  • Hirvivuolle, säännöstelypato, rakennettu vuonna 1933 (Pyhtään ja Ruotsinpyhtään rajalla)
  • Hirvikoski (Pyhtään ja Ruotsinpyhtään rajalla)
  • Paaskoski, säännöstelypato, rakennettu vuonna 1933 (Pyhtään ja Ruotsinpyhtään rajalla)
  • Klåsarö (Loosarinkoski), vesivoimala (Pyhtää)
  • Ediskoski, Pyhtäänhaarassa, vesivoimala (Pyhtää)
  • Strömfors, säännöstelypato, rakennettu vuonna 1965 (Ruotsinpyhtää)
  • Ahvenkoski, Ahvenkoskenhaarassa, vesivoimala (Pyhtään ja Ruotsinpyhtään rajalla)

Itäinen haara:

  • Pernoonkosket, putouskorkeus noin 5 m (Kotka)
  • Laajakoski, oikaistu Jäppilänsaaren länsipuolitse (Kotka)
  • Koivukoski, Koivukoskenhaarassa, vesivoimala kosken ohittavassa kanavassa, säännöstelypato luonnonuomassa (Kotka)
  • Siikakoski, Koivukoskenhaarassa (Kotka)
  • Kokonkoski, Koivukoskenhaarassa (Kotka)
  • Langinkoski, Langinkoskenhaarassa (Kotka)
  • Hinttulankoski, Huumanhaaran alkupäässä (Kotka)
  • Korkeakoski, Korkeakoskenhaarassa, vesivoimala (Kotka)


Kymijoen vesivoimalat
nimi putous-
korkeus m
teho
MW
rakennettu kunta yhtiö
Ahvenkoski 11,3 24 1933 Pyhtää, Ruotsinpyhtää Helsingin Energia
Ediskoski 9,1 0,4 nykyinen 1990 Pyhtää Helsingin Energia
Klåsarö 3,1 4,6 1909, nykyinen 1983 Pyhtää Helsingin Energia
Korkeakoski 13 10 1906, nykyinen 1927 Kotka Statkraft
Koivukoski 4,5 1,9 1933 Kotka Statkraft
Anjalankoski 9,7 35 1922, nykyinen 1994 Kouvola Fortum
Myllykoski 7,2 23 1928, 1997 Kouvola Myllykoski Paper
Keltti 6,1 16,5 1940 Kouvola UPM
Kuusankoski 9,2 29,4 1946, 1949, 1951 Kouvola UPM
Voikkaa 9,0 29 1922, 196?, 1991 Kouvola UPM
Mankala 8,1 25 1950 Iitti Helsingin Energia
Vuolenkoski 3,5 7 1959 Iitti Myllykoski Paper

Lähteet[muokkaa]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kymijoki