Sudenkorento
Sudenkorennot (Odonata) ovat hyönteisten lahko, jonka toukat kehittyvät yleensä vedessä ja jotka myös aikuisena yleensä elävät sisävesistöjen äärellä.
Joidenkin lajien toukkavaiheet elävät ilmeisesti pohjakarikkeessa sademetsissä.
Monien lajien aikuiset liikkuvat pitkiä matkoja ja niitä voidaan tavata kaukana vesistöistä.
Sudenkorennot jaetaan kolmeen alalahkoon, joista suurimmat ovat yhtäläissiipiset (Zygoptera) sekä erilaissiipiset (Anisoptera).
Primitiivinen kolmas alalahko, Anisozygoptera, koostuu nykyään kahdesta lajista Aasiassa.
Zygoptera-heimosta käytetään myös suomenkielistä nimitystä hentosudenkorennot.
Varsinkin erilaissiipisten tyypillinen piirre ovat erittäin suuret verkkosilmät.
Ne ovat myös erittäin taitavia lentäjiä ja aikuiset erilaissiipiset saalistavatkin nimenomaan lentäviä hyönteisiä sekä muita sudenkorentoja.
Erilaissiipisen sudenkorennon (Anisoptera) tunnistaa suuresta koosta ja tavasta pitää siipiä kokonaan auki laskeutumisen jälkeen.
Hentosudenkorennot (Zygoptera) taas ovat pienikokoisia ja pitävät yleensä laskeuduttuaan siipensä laskostettuna ruumista vasten.
Sudenkorennot ovat ihmiselle hyödyllisiä, koska ne saalistavat ravinnokseen tuholaisiksi katsottuja hyönteisiä kuten hyttysiä ja paarmoja.
Suurimman osan elämästään sudenkorennot elävät yleensä toukkavaiheessa veden alla, jolloin ne ovat erityisen ahneita petoja.
Suurimmat lajit voivat iskeä jopa pienten kalojen tai kalanpoikasten kimppuun.
Sudenkorennot purevat ihmistä vain kiinni otettuina, mutta ne eivät ole myrkyllisiä.
Suomessa esiintyy 55 sudenkorentolajia.
Osa lajeista on rauhoitettu EU-direktiivillä ja niiden kiinni ottaminen sekä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä.
Kansanuskomuksen mukaan sudenkorento voi ommella nukkuvan silmät kiinni.
Elinkaari[muokkaa]
Sudenkorennot elävät melko pitkään - ne eivät siis elä vain päivää, kuten kansanperinne kertoo.
Yhtäläissiipiset elävät usein vain joistakin päivistä jokuseen viikkoon, mutta isot ukonkorennot voivat elää kuukausia, mikäli saalistajat, ravinnonpuute tai huono sää eivät niitä tapa.
Monet lämpimien alueiden lajit voivat elää useita kuukausia, mutta niillä on usein aestivaatio eli kesälepo.
Suomalaisista lajeista isot ukonkorennot ovat pitkäikäisimpiä, mutta idänkirsikorento on ennätys alallaan: keijukorentoihin kuuluvat kirsikorennot (Sympecma) kuoriutuvat syyskesällä, talvehtivat aikuisina ja lisääntyvät vasta talvehtimisen jälkeisenä keväänä.
Toukkakehitys kirsikorennoilla on nopea ja vie vain pari kuukautta, keväällä (huhti-kesäkuussa) munitut munat kuoriutuvat jo saman vuoden heinä-elokuussa.
Lisääntyminen[muokkaa]
Sudenkorentojen lisääntyminen on monimutkaista.
Kuoriuduttuaan korento lentää neitsytlennon ja poistuu syntymäpaikkansa läheisyydestä muutamiksi päiviksi ruokailemaan ja vahvistumaan.
Matka voi olla joistain kymmenistä senteistä aina kilometrissä mitattaviin matkoihin asti.
Koiraat palaavat lopulta lisääntymispaikoille odottamaan naaraita.
Tällöin useiden lajien koirailla on voimakkaita reviiritaipumuksia ja ne taistelevat aggressiivisesti muiden koiraiden kanssa.
Naaraiden palatessa lisääntymisalueille koiraat pyrkivät parittelemaan niiden kanssa.
Joillakin lajeilla ja suvuilla esiintyy erilaista kosioriittikäyttäytymistä, mutta usein parittelun alku on suhteellisen yksinkertainen prosessi, jossa koiras yksinkertaisesti ottaa naaraan kiinni.
Koiraan spermaa tuottavat testikset ovat takaruumiin kärjessä, mutta niitä välittävät sukuelimet ovat takaruumiin tyven alapinnalla.
Naaraan sukuelimet ovat takaruumiin kärjessä.
Koiraan takaruumiin kärjessä sijaitsevat myös perälisäkkeet, jotka ovat kehittyneet sopimaan naaraan niskakilven tai pään takaosan kanssa yhteen kuin avain ja lukko.
Näiden lisäkkeiden muoto on lajityypillinen ja ehkä suurin este lajien väliselle risteytymiselle.
Koiras tarttuu parittelussa naarasta niskasta omalla takaruumiin kärjellään.
Naaras puolestaan ottaa koiraan sperman - jonka koiras on siirtänyt lennossa takaruumiin kärjestä sen tyvelle - oman takaruumiinsa kärjellä vastaan.
Näin syntyy ns. parittelurengas.
Hedelmöityttyään naaras irrottaa oman takaruumiinsa kärjen koiraan takaruumiin tyvestä ja syntyy ns. tandem.
Parittelu voi kestää parista sekunnista useampaan tuntiin.
Joillakin lajeilla koiras jää nyt ns. tandemiin naaraan kanssa ja vartioi naarasta tämän muniessa, toisilla lajeilla koiras irrottautuu ja lähtee etsimään uusia parittelukumppaneita.
Naaras etsiytyy nyt munimaan rauhalliseen ja sopivaan paikkaan suojaan saalistajilta ja muilta koirailta.
Yhtäläissiipiset ja ukonkorennot laskevat munansa yksitellen ja naaraille on kehittynyt takaruumiin 9. jaokkeen alapinnalle munanasetinmainen viillin, jolla tehdään sopivaan materiaaliin reikä johon isokokoinen muna munitaan.
Materiaali johon muna lasketaan vaihtelee, se voi olla sammal, ruoko tai jopa puu.
Jotkut lajit, kuten viherukonkorento ovat hyvin erikoistuneita.
Toiset lajit munivat veden alla. Erilaissiipiset munivat usein suuren määrän vapaita munia.
Nämä munitaan useimmiten lennosta suoraan veteen tai veden välittömään läheisyyteen.
Muna kypsyy muutamasta päivästä pariin viikkoon, jonka jälkeen siitä kuoriutuu pieni toukka, protolarva.
Tämä hakeutuu veteen.
Tästä kuoriutuu ensimmäinen toukka.
Toukkavaihe[muokkaa]
Sudenkorennoilla on vaillinainen muodonvaihdos - niillä ei siis ole koteloa, kuten muun muassa perhosilla.
Suurin osa sudenkorentojen toukista elää vedessä, mutta joillakin trooppisilla lajeilla toukkavaihe on karikkeessa.
Toukka on peto, joka syö muita vesieläimiä.
Toukan pään alapinnalle on kehittynyt monimutkainen nestepaineella toimivat pyyntinaamari, joka sinkoutuu toukan havaitessa saaliin eteenpäin.
Naamari palaa sitten pään alle ja toukka syö saaliinsa.
Toukka hengittää kiduksilla: yhtäläissiipisillä on ulkoiset kidukset takaruumiin kärjessä, erilaissiipisten kidukset ovat peräsuolen sisällä.
Toukka eli larva kasvaa vaiheittain luoden nahkaansa.
Nahanvaihdon aikaan toukka on hyvin haavoittuvainen.
Sudenkorennon toukka voi vaipua lepotilaan eli diapaussiin, mikäli sääolot niin määräävät.
Erityisesti valaistus vaikuttaa diapaussin todennäköisyyteen.
Tällöin kasvu lakkaa ja toukka ei ole aktiivinen.
Kasvu jatkuu diapaussin loputtua, esimerkiksi kun päivät alkavat syksyllä lyhentyä.
Sudenkorentojen toukat eivät yleisesti ottaen liiku kovinkaan paljon mikäli tilanne sen sallii.
Toukkia uhkaavat monet saalistajat, kuten toiset sudenkorentotoukat ja kalat.
Tätä välttääkseen monet toukat pysyttelevät enimmäkseen paikallaan tai kaivautuvat liejuun.
Toukat eivät myöskään ui hyvin, mutta erilaissiipisten toukat voivat tarvittaessa puhaltaa suolestaan vesisuihkun ja liikkua näin nopeasti suhteellisen pitkiä matkoja.
Toukkavaihe kestää vain muutamasta viikosta (monet lämpimien alueiden korennot) useisiin vuosiin (pohjoiset ja vuoristoissa elävät korentolajit).
Useimmilla suomalaisilla lajeilla toukkavaihe kestää 2-3 vuotta, tänä aikana toukka luo useaan kertaan nahkansa.
Kuoriutumisvalmis toukka lopettaa syömisen, etsiytyy pois vedestä sopivalle alustalle kuten ruo'onpätkälle, ja kuoriutuu.
Kuoriutuminen on riski ja hyvin suuri osa korennoista kuoleekin juuri tässä vaiheessa, sillä ne ovat pitkän aikaa esillä ja lentokyvyttömiä.
Toukkanahka halkeaa ja esiin ryömii nuori, kostea, pehmeä ja ryppyinen korento.
Nuori sudenkorento pumppaa siipiinsä nestettä ja tyhjentää ylimääräiset nesteet ruumiistaan ja lentää lopulta matkoihinsa kasvamaan aikuiseksi.
Ravinto ja saalistaminen[muokkaa]
Sudenkorennot ovat petoja jotka syövät pääosin muita hyönteisiä.
Suuret ukonkorennot ovat todistetusti syöneet jopa sammakoita.
Pienet yhtäläissiipiset syövät pääosin pikkuhyönteisiä, joita ne saalistavat joko lennosta tai suoraan kasveilta.
Suuremmat sudenkorennot syövät pääosin lentäviä hyönteisiä, jopa toisia sudenkorentoja.
Sudenkorento näkee saaliin suurilla verkkosilmillään.
Löydettyään sopivan saaliin korento lentää saalista kohti ja nappaa sen raajojensa muodostamaan koriin.
Raajat ovat tärkeimmillään juuri tässä; suurin osa korennoista on huonoja kävelemään.
Korennolla on vahvat puruleuat joilla se jauhaa saaliinsa.
Korennot liikkuvat pääosin siellä missä on saalista; tämän takia ihmisen ympärille saattaa nopeasti kerääntyä useita korentoja syömään ympärillä pyöriviä hyönteisiä.
Erilaissiipisillä on karkeasti ottaen kaksi erilaista saalistustekniikkaa: partiointi ja väijyminen. Ukonkorennot, kiiltokorennot ja purokorento ovat tyypillisiä partioijia, jotka lentävät pitkään ja usein tiettyä reittiä, pyydystäen tältä hyönteisiä ja etsien saalista.
Varsinaiset sudenkorennot ovat väijyjiä: ne istuvat jollain hyvällä tähystysalustalla ja sinkaisevat sieltä saaliinsa perään, palaten sitten takaisin.
Usein korentojen keskinäinen "kisailu" onkin juuri tappelua reviiristä tai hyvästä tähystyspaikasta.
Yhtäläissiipiset saalistavat pikkuhyönteisiä ja muita selkärangattomia niin lennosta kuin kasveiltakin; ne ovat erilaissiipisiä huonompia lentäjiä ja liikkuvat usein vain lyhyitä matkoja.
Anatomia[muokkaa]
Sudenkorennoilla on kaksi täysin kehittynyttä siipiparia.
Siivissä on suuri määrä suonia ja siipisoluja - tätä pidetään usein melko alkeellisena piirteenä.
Etu- ja takasiivet ovat karkeasti ottaen yhtä suuret.
Siivet ovat kiinnittyneet lihaksilla suoraan keskiruumiiseen ja sudenkorento voikin nostaa keskiruumiinsa lämpötilaa värisyttämällä siipiään.
Korennon ruumis jakautuu kolmeen osaan: päähän, keskiruumiiseen ja takaruumiiseen.
Päässä on pari suuria verkkosilmiä, korentojen näköaisti onkin hyvin kehittynyt.
Tuntosarvet ovat pienet.
Suuosat ovat voimakkaat ja purevat.
Pään takana on keskiruumis.
Siihen kiinnittyvät siivet ja jalat.
Sudenkorentojen jalat ovat melko heikot eivätkä sovellu hyvin kävelemiseen, vaan niiden päätehtävänä on napata saalis lennossa kiinni.
Heikkojen jalkojensa ja jäykkien siipien takia haaviin joutunut sudenkorento on melko avuton. Keskiruumiin takana on pidentynyt takaruumis, joka on useimmiten huomattavan pitkä.
Takaruumiissa sijaitsevat korentojen suoli ja lisääntymiselimet.
Takaruumis toimii myös lämmönsäätelyssä - korento voi lämmittää vertaan keskiruumiissaan siipiään värisyttämällä ja siirtää sen takaruumiiseen, tai käyttää takaruumista jäähdyttämään kehoaan.